tiistai, 15. toukokuuta 2012

Soile Yli-Mäyry: Kesä koittaa Kuortaneella taidehallin avajaisten myötä


On jälleen kevät ja edessä toukokuun avajaiset Taidehallissa kotikylässäni Mäyryssä.  Kesäisin siirryn aina Lahden talviateljeesta Kuortaneelle, Taidehallin yhteydessä olevaan kesäateljeehen. Talvet olen enimmäkseen kiertänyt maailmalla näyttelyitteni avajaisissa 25:ssä eri maassa. Taidehallista ja ateljeesta kotikylässä Mäyryssä on muodostunut erittäin tärkeä "kotipesä", jossa olen voinut työskennellä, välillä myös hyvien oppaiden ansiosta levätä ja nauttia valoisista kesäöistä.

Yhteistyö Kuortaneen Urheiluopiston kanssa alkoi 20 vuotta sitten Taidehallin vihkiäisten kutsuvieraiden juhlaillallisella. Mukana oli noin 120 kutsuvierasta.  On ollut ilo nähdä Urheiluopiston kehittyneen näiden vuosien aikana erityisesti Liikuntahotellin valmistuttua. Siellä ovat monet vieraani majoittuneet ja palaute on ollut erinomaista. Taidehallin yleisö tulee ympäri Suomea, pääosin kuitenkin Helsingin ja Turun seudulta. Tämän kesän juhlanäyttelyn teema on MUURATTU KIRJE.  

Kesän ohjelmaan kuuluu myös Tango Classica -konsertti 12.7. klo 18, jolloin Kaija Kärkinen ja Ile Kallio esiintyvät. Yhteistyö Seinäjoen Tangomarkkinoiden kanssa on jatkunut yli 15 vuotta. Muutoinkin saan olla iloinen, että kotikunta ja synnyinmaakunta on ollut henkisenä tukena kaikkien  näiden  vuosien  aikana. Taidehallin rakentaminen ja suunnittelu oli aikanaan tietoinen riski, mutta kaikesta on selvitty hienosti ottaen huomioon Suomen vaikean taloustilanteen ja lamavuodet 1990-luvulla. Kaikesta on selvitty vahvalla tahdolla ja määrätietoisella työllä. Taidehalli on toiminut omalla painollaan alusta alkaen ilman kunnan tai valtion apua.

Mennyt syksy ja talvi on ollut jälleen  vaativa ja  samalla  erittäin  antoisa. Rakas harrastukseni opiskelu Helsingin valtiotieteellisessä tiedekunnassa sai juhlavan päätöksen väitöstilaisuudessa viime syyskuussa. Lisäksi näyttelymatkat Singaporeen, Roomaan, Dubaihin sekä lasiveistostyömatkat useaan otteeseen talven aikana Venetsiaan /Muranoon ovat vaatineet rankkaa työtä, mutta olleet samalla mielenkiintoista. Tästä syystä 20-vuotisjuhlanäyttelyssä onkin mukana uudet lasiveistokset ja luonnollisesti myös uudet maalaukset. 

Kesäkuun alussa avautuu myös Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotis juhlakesän yhteyteen lasiveistos -ja maalausteni näyttely Savonlinnan Maakuntamuseoon teemalla "ASFALTTIHELMI".  Tämä näyttely päättyy 2.9.2012.

Tulevasta kesästä muodostuu nyt erilainen rakkaan Äitini poismenon johdosta. Onneksi sain viettää kaikki edeltävät Taidehallin kesät Äitiä lähellä ja hän sai nauttia taidehallin menestyksestä ja osasi iloita kaikesta näkemästään. 

Vuodet ovat kuluneet ja antaneet minulle syvän ilonaiheen siitä, että Taidehalli rakennettiin suunnitelmieni mukaisesti kotikylään - juurilleni. Epäilijöitä riitti, mutta tahdon voimalla ja omiin henkisiin voimiin luottaen Taidehallista on muodostunut hyvä esimerkki nuorille, että maalaistytön eväillä pärjää ja että kaikki on mahdollista: Tarvitaan vahvaa tahtoa, rohkeutta, sinnikkyyttä ja uskoa omiin henkisiin eväisiin. Elämä ei todellakaan ole kyselytunti eikä odotushuone parempia aikoja varten!

Soile Yli-Mäyryn Tadehalli on yleisölle avoinna 26.5.- 19.8.2012 joka päivä 12-17. Tervetuloa!

keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012

Eeva-Liisa Helle: Ajatuksia perheestä, pyhästä ja pääsiäisestä


Pääsiäisen päivät on mahdollisuus pyhittää yhdessäololle, ulkoilulle keväthangilla ja pääsiäisen sanoman ihmettelylle!


Pääsiäinen todellakin on ja tulee toivottavasti aina olemaan suomalaisen perheen pyhä.

Perhe todellakin on ja tulee toivottavasti aina olemaan arvo suomalaisessa yhteiskunnassa. Arvolla käsitämme jonkin asian luovuttamattomaksi, vaalittavaksi ja kunnioitettavaksi. Suurin osa suomalaisista perheistä voi todella hyvin, paremmin kuin koskaan aiemmin. Perheissä on rakkautta, rajoja, aikaa ja huolenpitoa. Perheessä on kaikilla hyvä ja turvallinen olla. Samaan aikaan meillä on huoli perheistä, joissa asiat eivät ole näin hyvin. Pappina kohtaan monenlaisia perheitä. Kannan sekä kiitos- että pyyntörukouksia Taivaan Isälle – on paljon aihetta kiittää ilosta, naurusta ja yhdessäolon hetkistä, mutta on paljon aihetta myös pyytää apua, lohtua ja kevyempää kuormaa perheelle kannettavaksi.

Ole sinäkin lähimmäisenä silloin, kun sinun apuasi tarvitaan. Ja jos sinun perheessäsi on vaikeaa, älä silloin jää yksin. Annetaan aikaamme ja rakkauttamme asialle, jota pidämme vaalittavana ja kunnioitettavana ja puhutaan perheissämme ainakin näillä viidellä kielellä:
Hymyn, kosketuksen, kyynelten, rukouksen ja rakkauden kielellä. 
Pyhä todellakin on ja tulee toivottavasti aina olemaan osa suomalaisen ihmisen mielenmaisemaa. Jos me kadotamme kosketuksemme pyhään, me kadotamme helposti kosketuksen itseemme ja toisiimme. Me kaipaamme pyhää hiljaisuutta, me liikumme pyhässä luonnossa ja me tarvitsemme pyhäpäivän, arjesta erottuvan. Me ihmiset kätkemme ne kaikkein pyhimmät asiamme sydämeemme ja kannamme niitä mukanamme.
Kirkkona me juhlimme Pääsiäisenä Herramme ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta.
Pappina kuljen mukana ihmisten elämäntarinoissa. Kuljen kuunnellen, tukien, lohduttaen ja rukoillen.


Tänään kuljin tässä blogissa ääneen ajatellen; kolme asiaa on sydämelläni ja niistä halusin sinulle kirjoittaa. Ensin perhe. Monelle suomalaiselle tärkein arvo ja rakkain asia maailmassa. Pyhä. Ihminen kaipaa pyhää arkensa keskelle, pyhiä hetkiä ja pyhän kosketusta. Pääsiäinen. Kirkkona, sisarina ja veljinä, kristillisenä perheenä me kuljemme kohti suurta pyhää.


Lämmöllä,
Kuortaneen urheiluopiston liikuntapappi
Eeva-Liisa ”Epsu” Helle